Maassa maan tavalla
Nyt tultu reissussa siihen vaiheeseen, että meillä on ensi viikon sunnuntaina kotiin lähtö! Ja täten myös aletaan olla viimeisiä päiviä harjoittelussa. Suomessa harjoittelun viimeisillä viikoilla meillä olisi näyttöviikko, jota varten tehdyn näyttösuunnitelman mukaan näytettäisiin meidän osaamista. Täällä tietenkään ei meillä suorasanaisesti mitään näyttöviikkoa ole, vaikkakin näyttösuunnitelmat tehtiin itsellemme.
Tehtiin täällä siis meidän lähihoitaja opintoihin kuuluva syventävä harjoittelu, jonka tarkoituksena olisi vähän syventää vielä omaa osaamista haluamassaan osa-alueessa. Mietittiin molemmat kuinka oltaisiin voitu olla Suomessa jossakin hoitolaitoksessa syventämässä esim. lääkehoitoa tai muuta hoitotyöhön liittyvää, sillä täällä sitä ei ole tullut. Lähinnä olemme vain keksineet ja toteuttaneet viriketoimintaa lapsille, vahtineet heitä ja avustaneet heitä syömisessä ja tietenkin myös olemme nähneet tämän maan kasvatus tapoja ja kulttuuria.
Meidän päiväkodissa täällä ei ole kuin 3 ohjaajaa, joista yksi on lastentarhanopettajan, jonka opissa olemme enimmäkseen olleet. Hän myös tekee suurimman työn lasten ohjaamisessa ja yrittää pitää kuria. Täällä päiväkodissa on parhaimmillaan 25 lasta, joista kukaan ei tottele aikuista. Tässä huomaa kulttuurieron hyvin Suomeen, jossa useimmilla lapsilla on jonkunlainen kunnioitus aikuista kohtaan.
Myös hygienisyys täällä on todella huonoa Suomeen verrattuna. Suomessa jokaiselle lapselle opetetaan kuinka kädet pestään ennen ruokailua, täällä ei lasten tarvitse välttämättä pestä käsiään edes vessasta tullessa. Eivätkä myöskään hoitajat täällä pese käsiään saatika käytä desinfiointainetta.
Jokainen lapsi täällä syö omia eväitä, jotka ovat lähinnä suklaata, sipisä, rasvaisia croissantteja, keksejä, leipää marmeladilla ym. muita herkkuja. Lapsille ruoka myöskin tarjollaan pienistä kattiloista, jotka on nimetty kuin mitkäkin koiranruokakupit. On järkyttävää nähdä miten joku pieni 3-vuotias poikakin kasvaa vain suklaapatukoilla ja pullalla.
Meidän työntekijöidenkään ruokailu ei suju samalla tavalla mitä Suomessa, jossa on lain mukaan asetettu tauot. Täällä ei meillä ole ollenkaan taukoja, vaan yritämme rauhassa syödä riehuvien lasten keskellä samalla silmällä pitäen, että he saavat jotain edes syötyä. Meillä on monta kertaa käynyt sellainen tilanne, että joutunut varomaan ettei vaan kukaan lapsista vahingossa silmän välttäessä puraise meidän eväistä palaa.
Täällä ei myöskään lapset hirveän usein saa leikkiä vapaata leikkiä, vaan heille aina päätetään millä tavaroilla leikitään tai mitä he saavat tehdä. Sen huomaa, etteivät heidän leikkitaidot ole samalla mallilla mitä olisi Suomessa lapsilla. Myöskään monet muut taidot eivät ole heillä kehittyneet samallalailla mitä olisi Suomen lapsilla, esim. vielä monella vanhemmallakin lapsella on vaippa jalassa, ja monen 5-vuotiaankin piirtämistaidot ovat ihan 3-vuotiaan tasolla.
Meillä on ollut myös haasteena kielimuuri töissä, sillä lapset eivät tietenkään englantia puhu, mutta eivät myöskään päiväkodin henkilökunta puhu hirveän hyvin. Olisi ollut kiva jakaa Suomen kasvatuskulttuurin tapoja ja keskustella siitä, miten erilailla asiat meidän maiden välillä ovat.
Vaikka suoraansanottuna meillä on monesti meinannut palaa käämi töissä, on se omalla tavallaan opettanut meitä siihen ettei me varmasti enää Suomessa aivan pienestä hätkähdetä ja olemme myös oppineet erittäin hyvin haastavan asiakkaan kanssa toimimisesta... myös osaamme arvostaa taas aivan eri tavalla Suomen päiväkotijärjestelmää ja koko kulttuuria!
💛: Veera ja Milja
Tehtiin täällä siis meidän lähihoitaja opintoihin kuuluva syventävä harjoittelu, jonka tarkoituksena olisi vähän syventää vielä omaa osaamista haluamassaan osa-alueessa. Mietittiin molemmat kuinka oltaisiin voitu olla Suomessa jossakin hoitolaitoksessa syventämässä esim. lääkehoitoa tai muuta hoitotyöhön liittyvää, sillä täällä sitä ei ole tullut. Lähinnä olemme vain keksineet ja toteuttaneet viriketoimintaa lapsille, vahtineet heitä ja avustaneet heitä syömisessä ja tietenkin myös olemme nähneet tämän maan kasvatus tapoja ja kulttuuria.
Meidän päiväkodissa täällä ei ole kuin 3 ohjaajaa, joista yksi on lastentarhanopettajan, jonka opissa olemme enimmäkseen olleet. Hän myös tekee suurimman työn lasten ohjaamisessa ja yrittää pitää kuria. Täällä päiväkodissa on parhaimmillaan 25 lasta, joista kukaan ei tottele aikuista. Tässä huomaa kulttuurieron hyvin Suomeen, jossa useimmilla lapsilla on jonkunlainen kunnioitus aikuista kohtaan.
Myös hygienisyys täällä on todella huonoa Suomeen verrattuna. Suomessa jokaiselle lapselle opetetaan kuinka kädet pestään ennen ruokailua, täällä ei lasten tarvitse välttämättä pestä käsiään edes vessasta tullessa. Eivätkä myöskään hoitajat täällä pese käsiään saatika käytä desinfiointainetta.
Jokainen lapsi täällä syö omia eväitä, jotka ovat lähinnä suklaata, sipisä, rasvaisia croissantteja, keksejä, leipää marmeladilla ym. muita herkkuja. Lapsille ruoka myöskin tarjollaan pienistä kattiloista, jotka on nimetty kuin mitkäkin koiranruokakupit. On järkyttävää nähdä miten joku pieni 3-vuotias poikakin kasvaa vain suklaapatukoilla ja pullalla.
Meidän työntekijöidenkään ruokailu ei suju samalla tavalla mitä Suomessa, jossa on lain mukaan asetettu tauot. Täällä ei meillä ole ollenkaan taukoja, vaan yritämme rauhassa syödä riehuvien lasten keskellä samalla silmällä pitäen, että he saavat jotain edes syötyä. Meillä on monta kertaa käynyt sellainen tilanne, että joutunut varomaan ettei vaan kukaan lapsista vahingossa silmän välttäessä puraise meidän eväistä palaa.
Täällä ei myöskään lapset hirveän usein saa leikkiä vapaata leikkiä, vaan heille aina päätetään millä tavaroilla leikitään tai mitä he saavat tehdä. Sen huomaa, etteivät heidän leikkitaidot ole samalla mallilla mitä olisi Suomessa lapsilla. Myöskään monet muut taidot eivät ole heillä kehittyneet samallalailla mitä olisi Suomen lapsilla, esim. vielä monella vanhemmallakin lapsella on vaippa jalassa, ja monen 5-vuotiaankin piirtämistaidot ovat ihan 3-vuotiaan tasolla.
Meillä on ollut myös haasteena kielimuuri töissä, sillä lapset eivät tietenkään englantia puhu, mutta eivät myöskään päiväkodin henkilökunta puhu hirveän hyvin. Olisi ollut kiva jakaa Suomen kasvatuskulttuurin tapoja ja keskustella siitä, miten erilailla asiat meidän maiden välillä ovat.
Vaikka suoraansanottuna meillä on monesti meinannut palaa käämi töissä, on se omalla tavallaan opettanut meitä siihen ettei me varmasti enää Suomessa aivan pienestä hätkähdetä ja olemme myös oppineet erittäin hyvin haastavan asiakkaan kanssa toimimisesta... myös osaamme arvostaa taas aivan eri tavalla Suomen päiväkotijärjestelmää ja koko kulttuuria!
💛: Veera ja Milja
Kommentit
Lähetä kommentti